Joulunaikaa taikaa

Joulu- tuo ihanan stressaava juhla jota odotetaan monta viikkoa.

Nyt se on jo ohi. Aloitin viimeiset jouluvalmistelut torstaina 23 pvä, koska menin silloin vielä yhdestä kuuteen töihin. Imuroin, pesin lattiat ja paketoin viimeiset lahjat, Ilona tietysti mukana aktiivisen innokkaasti kaikessa.

Ilona EI saa mennä makuuhuoneeseen, mutta kummasti se oli jonnekin kadonnut. Se ei vaan hoksannut, että hännänpää näkyi vielä sängyn alta.:)

Työpäivä oli kaikkien aikojen turhin. Viiden tunnin aikana näin alle kymmenen ihmistä. Jos olisin tajunnut ottaa treenivaatteet mukaan, olisin saanut yksityiskäyttöön koko kuntosalin. Työkaveritkin oli kaikki jo lomaa viettämässä....prkl...

Kotiin kun pääsin otinkin esiin kinkunpaistajaisten perustarpeiston. Vanilja- mantelisiideri oli muuten aika hyvää, vaikka vähän epäilyttikin alkuun. Punaviiniglögi puolestaan...no, vajaa pullo seisoo vieläkin tuolla pöydällä. Kinkusta tuli kuitenkin erittäin hyvää, vaikkakin mieheni unohti sen vähän liian kauaksi aikaa uuniin. Väittäisin, että tämä lipsahdus oli vain hyvästä. Se 7,2kg kinkkua oli muuten vähän liikaa meidän perheelle!:D

Ja kuten kuvasta näkyy en ollut ainoa kinkkuvahti.

Jouluaaton aamun aloitin touhuamalla keittiössä. Pieni vinkki puuron kanssa taistelijoille: Riisipuuron saa tehtyä pohjaanpolttamatta kätevästi tuplakattilassa. Siis tarkoitan sitä missä vesi kiehuu alhaalla ja päällä on toinen kattila. Valmistukseen aikaa meni noin 1 tunti ja hyvää tuli!

Puuron valmistuessa leipaisin aikani kuluksi torttuja, jotka myöskin onnistuivat oikein hyvin. Unohdin tosin voidella ne, mutta eipä tuo haitannut.

Ilona sai aikansa kuluksi pienen joululahjan. Tuosta puruluusta on vieläkin hieman jäljellä, mutta on siinä ollut kova työ pienelle koiralle.:)

Aamun touhuamisen jälkeen sain aikaiseksi istahtaa sohvalle ja pitkästä aikaa jaksoin nähdä vaivaa kynsien kunnossapitoon. Lopputulos oli oikeinkin tyydyttävä, tosin värit on aika lällyjä mun makuun.

Rakas söpö Urpo- Ilona oli aika poikki päivän jälkeen, kun seurasi minua paikasta toiseen. Se jäikin illaksi yksin kotiin, kun me lähdimme sukulaisiin edustamaan. Hautausmaallakin tuli käytyä,ja kovasta pakkasesta huolimatta näky oli uskomattoman kaunis!

 Tuliaisiksi Ilona sai lisää lahjoja. Ikään kuin se olisi ollut jotenkin erityisen kiltti!

Tämä sorsa on ollut erittäin mieleinen, pitäähän se ILONAN mielestä kivaa ääntä...:/

Ja tulihan meillekin hieman roinaa mukana. Edustaminen sukulaisissa on kyllä rankkaa. Illalla nukutti aika kovasti, mutta ehti siinä vielä vähän kinkkuakin maistella.

Ja ei muuta kuin uuden vuoden odotukseen!

WoW- Toinen elämäni

Nyt ois vuorossa WoWia.
Olen pelannut World of Warcraftia useamman vuoden, välillä toki on ollut pitempiäkin välejä etten ole peliin koskenutkaan. Se vie helposti mennessään, eikä sitten tule muuta tehtyäkään kuin pelattua.
WoW kuitenkin jotenkin hassusti kuuluu jouluuni ja uuteen vuoteeni, joten tulipa sitten ostettua kuukausi peliaikaa ihan hiljattain. Pelaamaan en kyllä ole paljoa ehtinyt, mutta koska peliin tuli uusi lisäosa, joka muutti jo alkuperäisen maailman maisemia, niin olihan se pakko käydä tarkastamassa. Ja kyllä, lisää mielenkiintoa peliin olikin saatu.:)
Ajattelin kuitenkin lähestyä tätä asiaa esittelemällä ne hahmot, joilla olen eniten pelannut. Yhtäkään hahmoani en ole pelannut niin pitkälle kuin pystyisin. Minulle se pelaaminen on lähinnä omaksi iloksi, eikä niinkään vakavasti otettava asia, toisin kuin joillain niillä, jotka tulevat avautumaan siitä, miten huonot armorit mulla on. Ei ne vaan ymmärrä, että esimerkiksi käytän huonompia housuja vain sen takia, että ne sopivat paremmin yläosaan ja viittaan...;) Tai että minulla on huonompi ase, koska se parempi näytti kauheelta.:D

Laitan jokaisesta hahmosta kuvan mukaan. Olen pahoillani, kuvat saattavat olla hieman huonoja. Näin lauantaina kauheasti vaivaa, että saisin hyvät kuvat tänne, mutta nyt jouduin toteamaan, ettei kuvia saa niissä muodoissa edes liitettyä tänne. Jouduin siis hätäpäissäni ottamaan huonommat kuvat...:/

Aloitan Mimozesta. Mimoze on hahmoistani ehkä se kaikken tärkein. Sillä opettelin ensimmäisenä pelaamaan aivan yksin. Mimoze on ihana soturikaunokaiseni, lvl 65 Troll hunter. Trollit ovat Hordejen puolella, eli ns pahiksien. Hordet olenkin sisäistänyt enemmän omaksi jutukseni kuin hyvikset eli alliancen. Mimoze on metsästäjä, jonka erikoisuutena on lemmikin kesyttäminen. Mimozella oli ihana lila sapelihammastiikeri, mutta koska en ollut pelannut Mimozella aikoihin oli rakas kattini kadonnut...:(
Lemmikin ideana on se, että se auttaa taisteluissa. Mimozen aseina on tietenkin jousi, sekä lähitaisteluun tappara.
Jos lasketaan yhteen koko aika mitä olen Mimozella pelannut: 12 päivää, 20 tuntia, 18 minuuttia ja 41 sekuntia. Kehitys oli alkuun hieman hidasta, koska kukaan ei enää ollut neuvomassa minua.:)

Seuraavaksi Kiatar. Kiatar on Undead lvl 60 warlock. Erikoisuutena demonin manaaminen, sekä paras osa on tuo tulihepan manaaminen, koska sillä pystyy liikkumaan nopeammin, eikä taidosta tarvinnut maksaa juuri mitään.
Kiatarilla aloitin pelaamaan koska kuulin veljeni kaverin pelaavan WoWia. Loppujen lopuksi emme kauheasti pelanneet yhdessä, mutta minulla oli kova kiire saada Stubing kiinni leveleissä. Sen takia Kiatariin käytetty aika on vain 6 päivää, 23 tuntia, 45 minuuttia ja 53 sekuntia.
Kiatar on ihanan karun kaunis. Hahmoni ovatkin aina hyvännäköisiä, eikä mitään rumiluksia.:)
Warlockilla oli oikein kiva pelata, koska jotenkin suosin taikovia enemmän kuin esim warrioreita, jotka on vahvoja, mutta jotenkin niin tylsiä.

Auriela poikkeaa edellisistä koska se on Ally. Vaihdoin puolta, koska kaverini oli ehtinyt aloittaa jo alliancen puolella. Jennin kanssa me pelattiin lähes aina yhdessä. Auriela on Night Elf lvl 56 druidi. Erikoisuutena druideilla on muuntautumiskyky. Alla olevassa kuvassa Auriela on kissan muodossa, jossa tykkäänkin pelata eniten. Kissa on tehokas ja nopea tappaja. Pystyisin muuttumaan myös karhuksi, mutta se on jotenkin niin kömpelö ja hidas.
Aurielalla olen pelannut 5 päivää, 8 tuntia, 5 minuuttia ja 13 sekuntia.
Jennin kanssa oli ihan parasta pelata. Molemmat ollaan vähän surkeita, mutta kun saatiin yhteistyö toimimaan oltiin ihan jopa tehokkaitakin. Jennin hahmo oli human priest. Molemmilla oli siis hahmo, jolla pystyi parantamaan itseään tai toista, mutta silti kuolimme vähän väliä. Mutta hauskaa oli silti. Olen yrittänyt Jenniä saada aloittamaan taas, mutta ei se vielä ole uskaltanut ostaa lisää aikaa...:)

Tässä olisi sitten ne 3 pisimmälle päässyttä hahmoani. Toki olen kokeillut ja aloittanut monella muullakin, mutta nämä lähinnä on ne joista tykkään eniten. Olen aina tykännyt pelata enemmän yksin tai sitten jonkun sellaisen kanssa jonka tunnen oikeasti. Kuten mainitsin, jotkut pelaajat ottavat WoWin hyvin vakavasti ja saisin varmaan vain haukkuja kun en mitään osaisi.:D

Enää 3 työpäivää, ja sitten alkaa loppuvuoden kestävä joululoma. Opinnäytetyötä pitäisi saada eteenpäin, joten pitää ahkä vähän katsoa kuinka paljon tulee pelattua...;)
Olisiko ollut uusi vuosi 2006 joka meni ihan ohi, kun biletin muiden pelaajien kanssa Azerothissa, enkä raketteja oikeassa maailmassa juurikaan nähnyt. Mutta ei se haitannut......:) Silloin olin vasta ihan aloittelija.

Parhaat kirjat/kirjasarjat top 10

Otsikko hieman virheellinen, en tule listaamaan kirjoja paremmuusjärjestyksessä, vaan pikemminkin siinä järjestyksessä mikä merkitsee minulle eniten. Saa nähdä saanko kaikki kymmenen kasaan...:)

1. David Eddings, Belgarionin ja Mallorean taru.
Nämä kaksi sarjaa ensimmäisenä siksi, että kyseiset teokset olivat minun siirtymäkohtani ala- asteella heppakirjoista fantasiakirjallisuuden maailmaan. Eddingsin luomat hahmot olivat ilmiömäisiä, ainakin näissä sarjoissa. Valitettavasti taso ei ole täysin sama muissa Eddingsin sarjoissa. Belgarionin ja Mallorean tarut luen tietyin väliajoin, ja aina niistä löytyy jotain uutta. Olen kasvanut aika lailla siitä, kun ensi kerran kirjat luin, joten oma maailmankuvani on muuttunut huomattavan paljon. Kirjat avautuvat joka kerta eri tavalla.

2. Viivi Hyvönen, Mahlaa suonissaan.
Kyyneleet tulevat silmäkulmaan jo kirjaa lainatessa. Tiedän itkeväni joka kerta kirjan lopussa. Mahlaa suonissaan on sijalla kaksi, koska se on tyyliltään sellainen, jonka voisin itse kuvitella kirjoittaneeni. Sydäntä särkevä, mutta aina niin mukaansa vievä. Pointsit Viiville vielä siitä, että kirjoitti näin hienon kirjan ollessaan vasta kahdenkymmenen tienoilla itsekin.

3. Harry Potterit.
Juoni muodostuu ihanasti ja loogisesti paljastamatta kaikkea kerralla. Potterit on minun ja äitini juttu, josta aina riittää keskusteltavaa. Ei voi sanoa olevansa fani, jos ei ole lukenut kirjoja. Leffoissa on jätetty niin paljon kaikkea pois, että juoni jää mielestäni ihan puolitiehen. Leffat on kuitenkin leffoina ihan ok.

4. Margaret Weis, Dragonlance- sarja.
Margaret on monien muiden kirjailijoiden kanssa yhteistyössä luonut uskomattoman maailman, jota useat muut kirjailijat lainaavat teoksissaan. Soturit, lohikäärmeet ja vahvaluonteiset naiset vetoavat minun mielikuvitukseeni hyvin paljon. Kuinkakohan usein nuorempana mietinkään, millaista olisi olla Kitiaran kaltainen?
Sarjat on kirjoitettu sekavassa järjestyksessä, mutta jos ne onnistuu lukemaan ajallisesti oikeassa järjestyksessä on tarinan kulku aivan mahtava. Näistä kirjoista löytyy ehdottomasti suosikkihahmoni, Raistlin. Hän kiehtoo minua kaikessa kylmyydessään, määrätietoisuudessaan, välinpitämättömyydessään ja salaperäisyydessään. Monesti olen miettinyt, millainen hahmo minun tulisi olla kirjassa, jotta saisin Raistlinin kiintymään minuun. Tuo sekavia tuntemuksia aiheuttava henkilö saa aina pohtimaan onko hän hyvis vai pahis, mutta todellisuudessa syy hänen itsekkyyteensä löytyy nuoruudesta. Kannattaa siis lukea kaikki kirjat!

5. R.A. Salvatore, Musta haltia- sarja.
Sarjan lähtökohta on jo hyvin mielenkiintoinen miehen kehittelemäksi. Julmat naisjohtajat hallitsevat alempiarvoisia miehiän tarkasti määritellyssä hierarkiassa syvällä maan alla. Ja mitä tapahtuukaan, kun tähän valtakuntaan syntyy lapsi, jolla on kykenee myötätuntoon ja välittämiseen? No, monien sattumusten kautta hänet halutaan surmata. Tarina ei kerronnallisesti ole kovinkaan kaksinen, eikä juoni päähenkilön kohdalla poikkea perinteisestä kovinkaan paljon. Ainahan päähenkilöt ovat parhaita taistelijoita. Kuitenkin sarja tarjoaa tarinoita vaihtelevissa ympäristöissä vaihtelevilla teemoilla. Ja kukapa ei tuntisi myötätuntoa yksinäistä väärinymmärrettyä mustaa haltijaa kohtaan?

6. Taru sormusten herrasta. Fantasiakirjallisuudesta puhuttaessa tämä on yksinkertaisesti oltava listalla mukana. Teos on aivan mahtavaa luettavaa, kunhan se vain alun tylsyyden jälkeen pääsee vauhtiin. Kaiken edelläkävijänä kuuluu kaikki kunnia tälle opukselle!
Leffoissa ei yhtään haitannut, että lempihahmoani Legolasta näytteli Orlando Bloom...;)

7. Terry Pratchett. Terryn kirjat sopivat luettavaksi vain oikealla fiiliksellä. Mitään ei voi ottaa vakavasti. Jos omaa oikeanlaisen huumorintajun iskevät nämä kirjat varmasti. Fantasiakirjallisuudessa paljon arvostusta saanut henkilöhahmo Kuolema on ihanan sympaattinen.<3

8. Christopher Paolini, Eragon- sarja. Lohikäärmehaaveilijana tämä sarja on vienyt mennessään. Miksi meidän mettästä ei koskaan löydy lohikäärmeen munaa??? Saphirasta on tehty hieno ja persoonallinen hahmo.

9. Katherine Kerr, Deverryn taru. Kelttiläisiä vaikutteita sisältävä sarja on ristiriitaisia tunteita herättävä. Menneisyyden virheet seuraavat kirouksen muodossa henkilöitä, joiden tulisi elää ja korjata virheensä aina uudelleen ja uudelleen...Näissä kirjoissa se on varmaan tuo kelttiläisyys, joka puree.

10. Nyt menee jo vaikeaksi...Narniaa mietin, mutta loppujen lopuksi se ei ole sytyttänyt ihan kauheasti. On useita kirjoja ja sarjoja, jotka on ollut hyviä ja mukaansatempaavia, mutta edellämainitut ovat sellaisia johon palaan aina uudelleen ja uudelleen. Hyvän sarjan voikin lukea uudestaan. Nyt tulikin kauhea himo lukea, mutta kun vain olisi aikaa. Ei varmaan ole ihme, että olen lohikäärmeisiin hurahtanut, sillä fantasiakirjallisuus on vienyt hyvin paljon aikaa teinivuosina...:)

P.S  27.12.2010
Napsahti tuossa aamuyöstä mieleeni, että unohdin kokonaan Robin Hobbin Salamurhaaja- kirjat. (Mikä nyt virallinen nimi olikaan) Nämä kirjat sijoittuisivat varmaan jonnekin puoliväliin tuota listaa. Varma keino itkeskellä pitkin lukunautintoa. Mielenkiintoinen asetelma, myötätuntoa aiheuttava päähenkilö ja sydäntäraastavan surullisia kohtauksia. Jatko- osassa vasta itkinkin, oli Fitzin ja Narrin tarina niiiiiin koskettava. Tarina kuitenkin on mukaansavievä, ja olen nämäkin lukenut useita kertoja. Kirjat ovat paksuja, mutta sarjaa ei ole venytetty liian monella osalla. Hahmojen luominen on ollut varmasti vaativaa, mutta kannattavaa. Hahmojen persoonallisuus onkin näissä kirjoissa ykkösluokkaa.:)

Elämäni autot

Kyllähän sitä pakostakin kauniita autoja arvostaa. Omaan autonhimooni vaikutti kyllä suuresti autonasentaja avomieheni, joka merkkiuskollisena Nissanhörhönä aivopesi myös minut 4 vuotta sitten.

Ensimmäinen autoni oli todellakin rakkautta ensisilmäyksellä! Mikään auto jossa olen istunut sen jälkeen ei ole tuntunut enemmän omaltani, kuin rakas Vikini. Avomieheni haki Vikin jostain ja laittoi sen katsastuskuntoon ja myi minulle sen jälkeen. Mitä sitten, jos sen pohja on ihan mätä...Olihan se sentäs LIILA!<3

Se oli kaunis, se oli kuin unelma. Näppärä pikku auto 1.6l Gti koneella. Mitä sitten, että ensitöikseni sain pestä sammaleet sen katolta pois? Tämä oli kuin minulle tehty.
Suhteemme kesti 5 ihanaa kuukautta. Sitten siitä hajosi vaihdelaatikko. Ja koska vuoden 1987 1.6l Gti Sunnyyn ei ole kovinkaaan helppoa löytää uutta laatikkoa oli minun pakko luopua siitä. Tosin vieraalle en sitä joutunut luovuttamaan, vaan avomieheni osti sen takaisin  itselleen peltoautoksi. Uhkasi ajaa sen katolleen, joka sai kyynelee silmiini...:´(

Mitä tästä opimme? Älä koskaan osta autoa sen värin takia.

No mitä sitten Vikin jälkeen. Autoa tarvitsin koko ajan, koska asuin tällöin Lahdessa ja kävin muualla töissä. Nettiauto oli suosittu sivu muutaman päivän, ja sitten päätimme lähteä Tampereelle muutamia vaihtoehtoja katselemaan. Heti ensimmäisessä tärppäsi. Nissan Sunny -92, 1,6l koneella oli NIIIIN mummo kuin mahdollista. Ja olihan sen uskollisesti omistanutkin Terttu niminen vanha rouva 10 vuotta. Kuitenkin sen kori oli hyvässä kunnossa, eikä siinä mitään suurempaa vikaa tuntunut olevankaan. Itse autoa vihasin heti alussa, mutta valinta tuntui kuitenkin olevan fiksu.

Ja fiksuksi se osottautuikin. Bigistä jouduin heti alkuun rapsuttamaan takalasista pois tekstin "Nissan Sunny, jo vuodesta 1992". Se oli aika nolo, kuka haluaa mainostaa, että auto on JO vuodelta 1992?!?
Kun tummensimme sen takalasin, vaihdoimme vanteet alumiinisiin ja asensimme kunnon popit autoon, ei Big tuntunutkaan enää NIIIIn mummomallilta.
Big selvästi halusi todistaa paremmuutensa Vikiin. Big oli uskollinen, luotettava ja hyvin tärkeä osa elämääni melkein 3 vuotta. Vain jarrupalat ja pakoputki siihen piti vaihtaa, kunnes........ruostekukkaset alkoivat levitä....ja levitä....ja lopulta niitä piti korjailla katsastusta varten. Hiljalleen mieleeni hiipi ajatus auton vaihdosta, niin pahalta kuin se tuntuikin. Olihan Big karsea kuin mikä, mutta silti sain siitä niin hyvää vastiketta rahoilleni, koska siinä oli ollut niin vähän vikoja.

Bigin ehdoton huippureissu oli kesän 2010 roadtrippi. Pientä tuunausta pysähdyksellä Tampereella ja suunta kohti Yyteriä. 5 neitoa ja näiden tavarat mahtuivat juuri mainiosti autoon, tosin hieman takakaaret ottivat kiinni mutkissa, mutta muuten Big kantoi taakkansa mahtavasti. Itse syvensin suhdettani siihen nukkumalla yhden yön sen takapenkillä.

Päätös auton vaihdosta oli kuitenkin tehtävä, sillä se pääsi katsastuksesta juuri ja juuri läpi syksyllä. Ei kun Big myyntiin, opintolainan nosto ja uutta autoa kiikariin.
Big lähti lopulta jonkun amiksen mukaan Helsinkiä kohti. Itse löysin uuden menopelin Lahdesta. Merkkiä päätin vaihtaa tällä kertaa. Mazda 323 -97 1,5l koneella. Kulkee huomattavasti paremmin kuin Big, mutta kyllä Bigin sähköikkunoita on hieman ikävä.
Unelmanani oli saada Nissan Almera Hatchback, mutta nekin alkavat olla sitä ikäluokkaa, että ruostetta löytyy. Se unelma piti siis unohtaa, ja siirtyä taas käytännöllisempään ajattelutapaan. Mutta kyllä minä vielä joskus sen 200 Nissanin saan, mielellään liilana kiitos....;)

Mazda nimettiin Jartsaksi, tai Jethroksi, ja sillä ajattelin ainakin vuoden huristella. Se ei millään tavalla ole sydäntäni vienyt, mutta onhan sillä vielä aikaa osoittaa omat paremmuutensa.
Mutta on siinä ainakin takalippa...;)
Kuvaa siitä en voi lisätä vielä, koska tällä hetkellä se on lumikerroksen alla. Palataan asiaan siis myöhemmin.

Sekarotunen piski PERKELE!

Ei. Elämä koiranpennun kanssa EI ole aina pelkkää unelmaa.

Kaikki alkoi kenkien himoitsemisella. Ja pian jouduinkin luovuttamaan yhdet lempikorkkareistani suosiolla järsittäväksi. Ei sillä, mielelläni menen kenkäostoksille uusia metsästämään, mutta kun niiin liiloja on vaikea löytää...:/
Olin varautunut päivittäiseen pissaa ja kakkaa elämään, mutta täystuhoon en.
Kaikki muut kengät neiti on jättänyt nyt rauhaan, kun saavutti päämääränsä järsiä lilojen kenkieni korot kokonaan. Yhden laturin johdon se katkaisi käyttökelvottomaksi. Ja kamerani kantohihnaan se kehitti peräti pakkomielteen...no siitä päästiin sillä, että hihna oli eräänä päivänä saunan jälkeen viitenä palana lattialla, pelkkä nysä kamerassa kiinni.
Eihän se mitään suurempaa ole hajottanut. Pöydälle se keksi alkaa kiipeilemään, ja sitä kautta mainoslehtiset saivat kyytiä. Tuolit kasattiin kerran sivuun pois pöydän luota, mutta silti kun ruokkiksella kotona kävin oli neiti pöydällä. En tiedä miten se sinne oli päässyt, mutta siellä se oli. Tosin ilmeellä "Mamma, auta mut alas!"
Jaahas...

Tylsistyneen koiranpennun ON KEKSITTÄVÄ TEKEMISTÄ!

Sen seurauksena kotoa lähdettäessä seuraa seuraavanlainen rutiini: Kaikki tavarat juustohöylästä kahvinkeittimenjohtoon on siirrettävä pois pöydänreunoilta. Kaikki neljä keittiöntuolia kannetaan eteisaulaan. Keittiöjakkara työnnetään pöydän alle. Katsotaan että vesikupissa on vettä. Työnnetään muutama herkku vessapaperipahviin, joka suljetaan molemmista päistä. Heitetään se, leluja sekä muutama ruokanappula lattialle. JA ÄKKIÄ OVI KIINNI ennen kuin se huomaa.

On turhaa enää edes kuvitella pitkään nukkumista. Ilona alkaa viimeistään kaheksan aikaan vinkumaan tylsyyttään keittiössä. Ja sittenhän se onkin jo käytettävä ulkona ja ruokittava ja käytettävä uudelleen ulkona.
Lattioita en pessyt varmaan vuoteen, nyt ne on pestävä kaksi kertaa viikossa. Muovipussit loppuivat aikoja sitten pissapaperin ja muun paperisilpun takia. Lenkille on lähdettävä kymmenen tunnin työpäivän jälkeen, vesitihkuun ja pimeyteen.

Siltikin...kyllä Ilona tuo elämääni kaipaamaani sisältöä. Vaikka sen kuinka joka päivä salakavalasti hylkää oven taakse, on se pusuttelemassa (ja puremassa), kun tulen kotiin. Tosin pientä vikaa tottelevaisuudessa on huomattavissa, taitaa uhmaikä olla edessä. :)
Eihän sitä voi kuin rakastaa...<3

Minulla on unelma, ja sen nimi on Ilona

Koirakuume....se poltteli useamman viikon, ja kovasti muuten polttelikin.
Istuin aamut netissä sopivia pentueita katsellen, ja töissä illat meni samoilla sivuilla.
Turhautti, kun sopivaa ei löytynyt. Kriteerit olivat kuitenkin aika väljät. ( Ei pientä koiraa, saa olla sekarotuinen, kunhan siinä ei ole sakasanpaimenkoiraa, eikä haitannut, vaikka koira ei olisikaan ihan pentu enää ollutkaan....)

Lopulta eräänä perjantaiaamuna huomasin jo kuukauden vanhan ilmoituksen sekaroutuisesta pentueesta, mutta ajattelin silti kokeilla. Laitoin tekstiviestin ja mies soittikin heti takaisin.
"Juuri eilen tuli yksi peruutus yhdestä nartusta...tulen huomenna Lapista pentujen kanssa, haluatko tulla kattomaan?" (Ilona oli siis selvästi mulle tarkotettu!)
No todellakin! Työpäivä meni ihan hujauksessa suunnitelmia tehdessä, kunnes tajusin, että pitäisi varmaan kaupassa käydä. Eihän mulla ollut edes ruokakuppia!

Lauantaina avomiehen kanssa ajeltiin Heinolaan, ja siinä ovellahan meidän Ilonamme vastaan tulikin. Katsoin vain että jaahas, siinä menee mun kenkä..........Ilonan nimi osui todella sopivasti, ja Ilonan nimipäivähän se olikin, kun koira kotiin tuli. Kasvattaja hieman kyseli miten on kokemusta koirista, ja millaiseen taloon se on tulossa. Asiallisen oloinen koirahörhö sekin oli, joten hyvin uskalsi luottaa siihen, että pentuja oli hyvin hoidettu.

Ilona sopeutui hyvin uuteen kotiinsa. Miehen tekemästä portista se tuli yli jo ensimmäisen viikon jälkeen, ja kun sen jätti yksin kotiin hieman isommalle alueelle oli täystuho taattu. Vastustin kovasti sitä, että pentu suljentaan oven taakse keittiöön kun se jää yksin, mutta vaihtoehtoja ei enää ollut, kun portti ei sitä pidätellyt, ja akvaarion johdot alkoivat maistumaan hieman liikaa....:/

Monesti olen kuullut, että nimi Ilona täsmää koiralle hyvin. Mutta kai pennussa jotain vikaa olisikin, jos se ei luonteeltaan iloinen ole...;)
Pientä piraijan vikaa siinä toisinaan on, mutta ei voi kun hymyillä rakastavasti, kun se illalla syliini nukahtaa.
Kohta se tulee 13 viikkoa, eikä ole enää mikään ihan pikkanen. Niin se vain kasvaa hurjaa vauhtia. Maanantaina olisi tiedossa ensimmäinen rokotus...saa nähdä, mitä pikkuneiti siihen sanoo...:)

Tyttö on myös kova pusuttelemaan, ja kenkiä se kovasti myös rakastaa. Täydellinen osa MASSAa siis...;P

Sallalta lainattu huulipuna maistui hyvälle...

Purkkapallo? Kyllä mun tyttö on taitava.

This bitch loves shoes!

Kallen kanssa Ilona alkoi juuri tulla toimeen ennen kuin Kalle poistui elämästämme. Kyllä niistä olisi vielä kaverit tullu...

In memoriam

Ennen kuin kerron yhtään enempää Ilonasta, haluan palata Kalleen.

Kalle oli maalaiskissa, oikein kunnon kulkuri, joka syntyi kymmenisen vuotta sitten vanhempieni navetassa. Lähistöllä kesämökkeilevä pariskunta kesytti Kallen, ja niin Kallen kesät menivät mökillä hemmoteltavana, talvet navetassa palellessa. Kyllähän Kallea yritettiin rivariin viedä, mutta muutamassa päivässä se karkasi ja ilmestyi kymmenien kilometrien päähän takaisin navetalle.

Kalle vanheni ja alkoi haluta elämäänsä ympärivuotista luksusta. Se jopa yritti häätää eräästä talosta alkuperäiset kissa-asukkaat pois, jotta pääsisi sinne elelemään herroiksi talvellakin. Suunnitelma tietenkin epäonnistui, ja Kallen tulevaisuus näytti yhä harmaalta ja ankealta. Ja tässä kohtaa minä päätinkin muuttaa kotiseudulleni takaisin...

Kalle asui luonani yhden vuoden. Suhteemme oli täydellinen viha-rakkaussuhde, joka toimi molemmin puolin. En koskaan ole ollut erityisemmin kissaihminen, joten alkuun oli hyvin hankalaa totutella ns. "loisen" elämiseen saman katon alla. Loisena pidin sitä sen takia, että mitä hyötyä kissassta oikeasti on? Koiran kanssa voi sentään leikkiä ja käydä lenkillä...Mutta eipä kyllä talvella yhtäkään hiirtä sisällä näkynyt.

Vihasin Kallea niinä pakkasaamuina, kun se venytellen katseli ikkunasta, kun tarvoin lumihagessa sen hiekkalaatikkoa kantaen autotallin taakse tyhjentämään. Paukkupakkasillahan oli aivan turha olettaa, että Kalle olisi viikseäänkään liikauttanut ulosmennäkseen...Vihasin Kallea keväällä, kun se juosten kiiruhti ulko-ovelle, kun itse menin keittiöön. Sen katseesta näkyi "Palvelia, avaa minulle oli!". Ja jos ovi ei auennut, piiskasi sen häntä kiukkuisesti puolelta toiselle. Tässä tilanteessa taisi Kallekin vihata minua.

Heti tullessaan luokseni Kalle joutui ankaralle dietille. Kanaa kermakastikkeessa ei enää näkynyt, vaan se sai totutella nappuloihin ja hyytelöliharuokaan. Jos katse voisi tappaa olisin kuollut joka aamu ensimmäiset kaksi kuukautta Kallen kurkistaessa ruokakupilleen ensimmäisen kerran. "Tätäkö mun pitäs syödä...?" Mutta niin vain nälkä vei aina voiton.

Kuitenkin en voinut olla ihailematta Kallen suloisuutta sen nukkuessa Sfinksimäisen uljaasti sohvanreunuksella, tai sen sirosti nuollessa etutassujaan. Ja kun se sohvanselkänojaa pitkin lähestyi takaraivoani pystyin jo aavistamaan, miten se kohta puskee hiuksiani. Ja kun nukahdin sohvalle saatoin herätä siihen, että se pesee hiuksiani...Rakas suloinen karvapalloseni...<3

Kalle oli helppo lemmikki. Talvella se nukkui, ilmojen lämmetessä sitä ei paljoa näkynyt. Yöt meni usein ulkona, aamulla se tuli kotiin nukkumaan. Ja niin se eräänä syksyiltana poistui yön pimeyteen, eikä sitä aamullakaan enää näkynyt. Lähdin töihin ja illalla palatessani kuulin, että se oli poissa, kokonaan.

Mitä Kallelle tapahtui? Sitä emme tiedä. Tiedämme vain, että se oli todennäköisesti tunteja virunut tonttimme kulmalla sisuskalut hajalla, aivovamman sokeuttamana. Naapurimme oli katin huomannut, ja soittanut äidilleni, kun autoani ei pihassa näkynyt. Äiti sen lopetettavaksi vei. Raukka oli päästänyt kauhistuttavan rääkäisyn tunnistaessaan äitini äänen. Ja ensimmäisen kipupiikin jälkeen Kalle oli venytellyt vielä viimeisen kerran, välittämättä kivusta jota oli tunteja kokenut. Ja silmänsä sulkiessaan ikuiseen uneen oli eläinlääkärikin sanonut: " Kyllä tämä on ihan kunnon kollin elämää elänyt arvista päätellen"
Ja niinhän se on. Sellainen se meidän kulkurimme oli, taisteluissa korvansa repinyt ja nenänsä halkaissut lämpöä ja rakkautta kaipaava vanha herra Kalle...<3

Syöjättärien Halloweeeen

No nyt on meijän porukassa Halloweeniä juhlittu asiaan kuuluvin menoin. Valitettavasti kaksi meijän porukasta on jossain Egyptissä, eivätkä tiedä, mitä missasivat. (ja mehän ei varmaan menetetä mitään, ku ei olla niitten kaa reissussa...?;)

Halloween lähti liikkeelle omalta osaltani jo perjantaina, kun aloin kokkaamaan Ässille sapuskaa. Luomuksena tuli suklaakaurakeksijuustokakku ja pannukakkurulla jauheliha ruohosipulitäytteellä, sekä lisäksi dibbikasviksia.

Lauantaina huristelin Lahteen hakemaan neitokaisiani kotiini, onneksi käytiin samalla kaupassa, koska olin TODELLA PAHASTI aliarvioinut karkkien riittävyyden. Eihän yksi pussi olisi mihinkään riittänyt, joten onneksi ostettiin lisää, ja myös toinen dibbinen tuli tarpeeseen. Ja mun Halloweenin ehdoton pelastus oli Prismasta löytyneet kurpitsat! Jes!

Ilta lähti käyntiin lopulta kurpitsoiden silpomisella, ja ihan hyvännäkösiä niistä tulikin. Syötiin, saunottiin ja juotiin, ja laittauduttiin teeman mukaisesti Syöjättäriksi. Kenellä onnitui, kenellä ei... Itse näytin ainakin liian tavikselta, Sanna taas onnistui luomaan superhyvän ja pelottavan vampire lookin. Hyvä sille!

Baarissa kuitenkin missattiin pukukilpailu, koska jonotettiin ovella, kun mukaan haluavia kutsuttiin lavalle. Ei sen puoleen, ei meillä olis ollu mitään jakoa, koska voittaja parilla oli aika toimiva konsepti viillellystä morsiammesta ja ison veitsen kanssa heiluvasta sulhasesta. Baarissa aika meni tehokkaasti tanssiessa, ja sen huomasi seuraavana päivänä...korkokenkiä kun olen viimeksi käyttänyt muutama kuukausi sitten.

Nukahdettiin aika nopeesti kaikki, ja varmaan kuorossa kuorsattiin koko yö. Onneksi kelloja käännettiin yön aikana, joten kun koiraa lähdin kahdeksalta ulkoiluttamaan, sain kääntää kelloa, ja niin olikin taas tunti enemmän aikaa torkkua lisää. On kätevää asua mettän keskellä, niin saa rauhassa ulkoiluttaa koiraa legginseissä, yli-isossa hupparissa pienessä humalassa edelleen aamulla, edellisen illan pesemättömät meikit yhä naamalla...who cares?!?:)

Loppuun hieman kuvia tehosteeksi illasta. Teeman syöjättäret keksin kesällä Lapissa, ja sehän osuikin aika oikeaan. Meidän bileissähän nimen omaan syödään aina hyvin!

Kumpikohan nyt sitten loppujen lopuksi haukkasin ja ketä???

Perusinfoa

Eli ensimmäisenä tekstinä tulisi hieman perustietoa. Ketä kiinnostaa, sitä en tiedä, mutta kirjottelenpa kuitenkin...;)

Nimi: Minttu
Ikä: 22
Asuinpaikka: Eteläsuomalainen tuppukylä
Lempiväri: Ehdottomasti liila
Koulutus: Lukiopohja, Lahden ammattikorkeakoulua käyty nyt 3 vuotta
Harrastuksia: No, ei niitä kauheesti ole. Fantasiakirjallisuus vie toisinaan mukanaan, tosin lähiaikoina ei ole sille aikaa löytynyt. Leipominen on ihanaa, mutta aina ei jaksa.  Luonnossa oleskeleminen rentouttaa ja saa hyvälle mielelle. Kun on asunut täysi-ikäiseksi asti maatilalla, on arvomaailmakin muokkautunut sen mukaan.
Muuta olennaista:
Hieman höpsähtänyt yliluonnollisiin asioihin, esim. shamanismi kiinnostaa. Musiikkimaku on synkänpuoleinen, Nightwish ehdottomana ykkösenä, Amorphis, Sonata Arctica ja Kiana tulee hyvinä seuraajina. Hankki koiranpennun muutama viikko sitten, jonka elämää tullaan todennäköisesti hyvin paljon seuraamaan tässä sivussa. 
Tällä hetkellä suorittaa työharjoittelua kuntosalilla, jossa sihteerin hommia yrittää netissä hengailun lisäksi toteuttaa. 
World of warcraft on hyvin lähellä sydäntä, tosin aina välillä joutuu laittamaan peliajan katkolle, koska peli vie liikaa mukanaan. Riippuvainenko? KYLLÄ!!!


Päivän unelma:
Lohikäärmeet. Nuo ihanat taruolennot ovat vieneet mukanaan, ja tilanne on ajautunut hyvin intohimoiseen lohikäärmekaman keräilyyn. Kaikkea löytyy kellosta lakanoihin, patsaista tatuointeihin. Näihinkin tullaan varmastikin vielä palaamaan.:)


Tässä tämä. 


P.S. Huomenna Halloween bileet! Niistä kuullaan vielä..;)
P.S.S Täältä tuppukylästä ei löydä edes kurpitsoita. Täytyy varmaan suunnata tiensä jonnekin isompaan cityyn...