Elämäni autot

Kyllähän sitä pakostakin kauniita autoja arvostaa. Omaan autonhimooni vaikutti kyllä suuresti autonasentaja avomieheni, joka merkkiuskollisena Nissanhörhönä aivopesi myös minut 4 vuotta sitten.

Ensimmäinen autoni oli todellakin rakkautta ensisilmäyksellä! Mikään auto jossa olen istunut sen jälkeen ei ole tuntunut enemmän omaltani, kuin rakas Vikini. Avomieheni haki Vikin jostain ja laittoi sen katsastuskuntoon ja myi minulle sen jälkeen. Mitä sitten, jos sen pohja on ihan mätä...Olihan se sentäs LIILA!<3

Se oli kaunis, se oli kuin unelma. Näppärä pikku auto 1.6l Gti koneella. Mitä sitten, että ensitöikseni sain pestä sammaleet sen katolta pois? Tämä oli kuin minulle tehty.
Suhteemme kesti 5 ihanaa kuukautta. Sitten siitä hajosi vaihdelaatikko. Ja koska vuoden 1987 1.6l Gti Sunnyyn ei ole kovinkaaan helppoa löytää uutta laatikkoa oli minun pakko luopua siitä. Tosin vieraalle en sitä joutunut luovuttamaan, vaan avomieheni osti sen takaisin  itselleen peltoautoksi. Uhkasi ajaa sen katolleen, joka sai kyynelee silmiini...:´(

Mitä tästä opimme? Älä koskaan osta autoa sen värin takia.

No mitä sitten Vikin jälkeen. Autoa tarvitsin koko ajan, koska asuin tällöin Lahdessa ja kävin muualla töissä. Nettiauto oli suosittu sivu muutaman päivän, ja sitten päätimme lähteä Tampereelle muutamia vaihtoehtoja katselemaan. Heti ensimmäisessä tärppäsi. Nissan Sunny -92, 1,6l koneella oli NIIIIN mummo kuin mahdollista. Ja olihan sen uskollisesti omistanutkin Terttu niminen vanha rouva 10 vuotta. Kuitenkin sen kori oli hyvässä kunnossa, eikä siinä mitään suurempaa vikaa tuntunut olevankaan. Itse autoa vihasin heti alussa, mutta valinta tuntui kuitenkin olevan fiksu.

Ja fiksuksi se osottautuikin. Bigistä jouduin heti alkuun rapsuttamaan takalasista pois tekstin "Nissan Sunny, jo vuodesta 1992". Se oli aika nolo, kuka haluaa mainostaa, että auto on JO vuodelta 1992?!?
Kun tummensimme sen takalasin, vaihdoimme vanteet alumiinisiin ja asensimme kunnon popit autoon, ei Big tuntunutkaan enää NIIIIn mummomallilta.
Big selvästi halusi todistaa paremmuutensa Vikiin. Big oli uskollinen, luotettava ja hyvin tärkeä osa elämääni melkein 3 vuotta. Vain jarrupalat ja pakoputki siihen piti vaihtaa, kunnes........ruostekukkaset alkoivat levitä....ja levitä....ja lopulta niitä piti korjailla katsastusta varten. Hiljalleen mieleeni hiipi ajatus auton vaihdosta, niin pahalta kuin se tuntuikin. Olihan Big karsea kuin mikä, mutta silti sain siitä niin hyvää vastiketta rahoilleni, koska siinä oli ollut niin vähän vikoja.

Bigin ehdoton huippureissu oli kesän 2010 roadtrippi. Pientä tuunausta pysähdyksellä Tampereella ja suunta kohti Yyteriä. 5 neitoa ja näiden tavarat mahtuivat juuri mainiosti autoon, tosin hieman takakaaret ottivat kiinni mutkissa, mutta muuten Big kantoi taakkansa mahtavasti. Itse syvensin suhdettani siihen nukkumalla yhden yön sen takapenkillä.

Päätös auton vaihdosta oli kuitenkin tehtävä, sillä se pääsi katsastuksesta juuri ja juuri läpi syksyllä. Ei kun Big myyntiin, opintolainan nosto ja uutta autoa kiikariin.
Big lähti lopulta jonkun amiksen mukaan Helsinkiä kohti. Itse löysin uuden menopelin Lahdesta. Merkkiä päätin vaihtaa tällä kertaa. Mazda 323 -97 1,5l koneella. Kulkee huomattavasti paremmin kuin Big, mutta kyllä Bigin sähköikkunoita on hieman ikävä.
Unelmanani oli saada Nissan Almera Hatchback, mutta nekin alkavat olla sitä ikäluokkaa, että ruostetta löytyy. Se unelma piti siis unohtaa, ja siirtyä taas käytännöllisempään ajattelutapaan. Mutta kyllä minä vielä joskus sen 200 Nissanin saan, mielellään liilana kiitos....;)

Mazda nimettiin Jartsaksi, tai Jethroksi, ja sillä ajattelin ainakin vuoden huristella. Se ei millään tavalla ole sydäntäni vienyt, mutta onhan sillä vielä aikaa osoittaa omat paremmuutensa.
Mutta on siinä ainakin takalippa...;)
Kuvaa siitä en voi lisätä vielä, koska tällä hetkellä se on lumikerroksen alla. Palataan asiaan siis myöhemmin.