keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Syöjättärien Halloweeeen

No nyt on meijän porukassa Halloweeniä juhlittu asiaan kuuluvin menoin. Valitettavasti kaksi meijän porukasta on jossain Egyptissä, eivätkä tiedä, mitä missasivat. (ja mehän ei varmaan menetetä mitään, ku ei olla niitten kaa reissussa...?;)

Halloween lähti liikkeelle omalta osaltani jo perjantaina, kun aloin kokkaamaan Ässille sapuskaa. Luomuksena tuli suklaakaurakeksijuustokakku ja pannukakkurulla jauheliha ruohosipulitäytteellä, sekä lisäksi dibbikasviksia.

Lauantaina huristelin Lahteen hakemaan neitokaisiani kotiini, onneksi käytiin samalla kaupassa, koska olin TODELLA PAHASTI aliarvioinut karkkien riittävyyden. Eihän yksi pussi olisi mihinkään riittänyt, joten onneksi ostettiin lisää, ja myös toinen dibbinen tuli tarpeeseen. Ja mun Halloweenin ehdoton pelastus oli Prismasta löytyneet kurpitsat! Jes!

Ilta lähti käyntiin lopulta kurpitsoiden silpomisella, ja ihan hyvännäkösiä niistä tulikin. Syötiin, saunottiin ja juotiin, ja laittauduttiin teeman mukaisesti Syöjättäriksi. Kenellä onnitui, kenellä ei... Itse näytin ainakin liian tavikselta, Sanna taas onnistui luomaan superhyvän ja pelottavan vampire lookin. Hyvä sille!

Baarissa kuitenkin missattiin pukukilpailu, koska jonotettiin ovella, kun mukaan haluavia kutsuttiin lavalle. Ei sen puoleen, ei meillä olis ollu mitään jakoa, koska voittaja parilla oli aika toimiva konsepti viillellystä morsiammesta ja ison veitsen kanssa heiluvasta sulhasesta. Baarissa aika meni tehokkaasti tanssiessa, ja sen huomasi seuraavana päivänä...korkokenkiä kun olen viimeksi käyttänyt muutama kuukausi sitten.

Nukahdettiin aika nopeesti kaikki, ja varmaan kuorossa kuorsattiin koko yö. Onneksi kelloja käännettiin yön aikana, joten kun koiraa lähdin kahdeksalta ulkoiluttamaan, sain kääntää kelloa, ja niin olikin taas tunti enemmän aikaa torkkua lisää. On kätevää asua mettän keskellä, niin saa rauhassa ulkoiluttaa koiraa legginseissä, yli-isossa hupparissa pienessä humalassa edelleen aamulla, edellisen illan pesemättömät meikit yhä naamalla...who cares?!?:)

Loppuun hieman kuvia tehosteeksi illasta. Teeman syöjättäret keksin kesällä Lapissa, ja sehän osuikin aika oikeaan. Meidän bileissähän nimen omaan syödään aina hyvin!





Kumpikohan nyt sitten loppujen lopuksi haukkasin ja ketä???

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti