On sitten stressitaso laskenut niin viimenäkemän. Työongelmat ratkesivat, kun ei tavitsekaan hankkia uutta työpaikkaa ja tunteja on kesäksi ihan mukavasti. Lomaakin on sitten vain 3 viikkoa. Oppari on nyt palautettu, tosin hieman nihkeillä fiiliksillä, mutta palautettu kuitenkin, ja olen vihdoinkin saanut tehtyä päätöksen syksyn opiskelusta. Aijon siis hakea syksyllä aikuisopintoihin eläintenhoitajaksi Keudaan. Ja kuinka fiiliksissä voikaan olla siitä, että pääsee opiskelemaan paskanlappausta!??!
Voin kertoa, että ihan helvetin fiiliksissä! Vielä kun vain pääsisi sinne. No, pitää tehdä niin hyvin perusteltu hakemus, että niitten on pakko ottaa mut! Ja kaiken lisäksi saan jatkaa miten vain pystyn nykyisessä työpaikassani, niin eipähän tarvitse opiskelun aikana miettiä rahaakaan niin paljoa.:)
Mitä muuta? Kevät on jo pitkällä, ja kesäfiilis alkaa hiljalleen vallata. Eilen siivosin pation ja haikeana katselin kukkapenkin päällä olevaa lumikasaa. Sulaako se koskaan?
Sain vihdoinkin pestyä ja siivottua saunan, ja poistettua jouluvalot ulkoa. On se jännä, miten valon määrä kasvu lisää energian määrää huomattavasti. Oon ollu tosi ahkera:)
Oikein jopa odotan, että pääsis ikkunoita ulkoa pesemään, ja kukkia istuttamaan.:) Tosin mun käsittelyssä kaikki kuolee kuitenkin. Pitäsköhän sittenkin hakea hortonomilinjalle?;)
Lisätään nyt vielä vähän kuvia ulkoiluhetkistä koiruuksien kanssa.
Tässä vähän maisemaa etupihalta.
Nälkäinen trapetsiorava takapihalla
Tässä nyt vihdoin lupaamani kuva Jethrosta.
Ilona skarppina.
Musteilla menee lujaa....
"Jee mamma, kato ku mulla on hieno keppi!"
"Aha, tolla on keppi...."
"Siis onko noilla keppi!?!"
Ja sitten niillä kaikilla oli keppi....
Mustit maisemassa. Ei meinannut hakkuuaukealla tila riittää, kun meno oli niin vaudikasta.
*Vinkvink*
Viikonloppua odotellessa, sit nollataan viimeinenkin stressi pois!
Kevät rinnuksin, Minde & Iltsu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti