Lapin reissu oli erittäin onnistunut, ja pikkuinen Ilonani pärjäsi todella hyvin pitkän ajomatkan ym. rasitteet.
Lähdettiin ajamaan kohti Lappia torstai- iltana heti töitteni jälkeen, ja olimme saaressa n.6.00 aikaan aamulla. Nukuimme heti muutaman tunnin, ja heräsimme aivan ihanaan, ja harvinaisen lämpöiseen päivään. Ikinä ei ole ollut nimittäin bikinikeliä siellä suunnalla kun ollaan oltu. Aina on vähintänkin tuullut kylmästi.
Siideri maistui, ja laiturilla tuli löhöttyä suurin osa perjantaista.
Rakas Ilonakin uskaltautui vihdoin itse uimaan, pelastusliivien kera kävi aika pitkälläkin järvellä. Veneeseen se uskaltaa kyllä tulla, mutta ei oikein sovi ADHD- luoteiselle koiralle pitkät ajat veneessä.
Ihmettelen, ettei Ilona tippunut veneestä kertaakaan, koska se joka välissä yritti syödä loiskeita.
Ensin se pelkäsi aaltoja, mutta keksi nopeasti, että nehän onkin ihan kiva juttu. Puhdas vesi vaikutti varmasti paljon uinti- intoon, koska ei se jokeen mene millään uimaan.
Uimisen lisäksi Ilona kulutti aikaa kaivamalla, ja hiiriä/myyriä/päästäisiä ym. jahtaamalla. Otuksilla kun ei luontaista vihollista saaressa ole, joten eivät hölmöt osanneet koiraakaan varoa.
Ja mitä itse tuli tehtyä? No luettua lehtiä ja löhöiltyä. Lauantaina käytiin Pellossa, ja löysin ihanan Lapinsaven myymälän. Jos rahaa olisi, niin varmasti olisin ostanut vaikka ja mitä!
Sunnuntaina kävimme kiertämässä Sompasen luontopolun, n. 5km mittaisen lenkin tunturin huipulle ja takaisin. Matkalla oli kaikkea kivaa, kauniita maisemia, ja kunnon koetukselle pistävää mäkeä kiivettäväksi. Yllä olevassa kuvassa on ns. pirunpelto, joka oli aika hauska.
Maisemat oli ihanat.
Kuvassa näkyvä musta täplä on Ilona uimassa liivien kanssa. Aina kun olisi pitänyt veneeseen mennä, lähti neiti uimaan mieluummin. Tässä yritämme lähteä saaresta Rovaniemellä käymään. Sieltä hankimme grilliin uuden ritilän. On mukava olla märän koiran kanssa samassa veneessä, ja lähteä vielä saman tien ihmisten ilmoille. No, onneksi kesä kuivaa.:)
Tiistaina illalla lähdimme ajamaan takaisin kotiin. Minulle reissu oli sopivan mittainen, ja kotona oli ihana päästä suihkuun! Ilona vilvoitteli välillä päätään ulkona ikkunasta. Matkustimme yöllä, mutta silti oli aika lämmintä. Reissu meni hyvin, ja päivät nopeasti.
Keskiviikkona heräilin nukuttuani 6 tuntia, ja suuntasin tieni kauppaa. Oli ihanaa käydä kaupassa, kirjastossa ja vaatteita shoppailemassa keskellä päivää vailla mitään kiirettä. Torstai meni nopeasti pyykkiä pestessä ja lukiessa kirjoja. Perjantaina lähdin pitkästä aikaa ryyppäämään pitkäaikaisimman kaverini kanssa. Oli todella hauska ilta, joka päättyikin vasta lauantaiaamuna seitsemän pintaan, kun pyöräilin kotiin. En edes muista koska olisin valvonut baarinkin jälkeen noin pitkään, vaikka nuorempana sitä tuli tehtyä melkein aina juhliessa.
Lauantaina väsytti aika kovasti, mutta sain silti raahauduttua kaverille kynttiläkutsuille ukkosen pauhatessa, ja kaatosateessa. Tarjolla oleva mansikkakakku oli hyvää, mutta meinasi silti tulla ylös. Selvä merkki, että vanhaksi sitä on tultu.:)
Tänään tuli käytyä yhdissä rippijuhlissa. Muutama tunti kirkossa oli pitkän tauon jälkeen kohtalaisen puuduttavaa. Tarjoilut juhlissa olivat sen sijaan erittäin makoisat, ja hieman harmittaa, etten edes yhtä kakkua jaksanut maistaakaan.
Anyways, loma on tältä erää nyt ohi, tosin vain kaksi vajaata viikkoa töissä menee nopeasti, kun sitten on luvassa kaksi täyttä viikkoa lomaa.
C U!:)
-Minde
P.S Potterin ensi-ilta ensiviikolla! Jeah!